Ennakkoasetelmat Iskun kauden ensimmäiseen vieraspeliin lähtiessä olivat monellakin tapaa mielenkiintoiset. Nurmo oli voittanut Iskun selvin numeroin kauden alkua edeltäneessä harjoitusturnauksessa.
Toisaalta Isku oli onnistunut hyvin nostamaan tasoaan tuon harjoitusturnauksen jälkeen, josta osoituksena edellisen viikonlopun tiukka peli KyKyä vastaan kotona. Tällöin peli oli ollut täysin hallinnassa vielä pitkälle erätauolle mentäessä, mutta kun vastustajan pukukopista tuli sisuuntunut KyKy ei Isku pystynyt vastaamaan hurjaan tasonnostoon.
Toisaalta epävarmuutta pelin alla oli luonut Nurmoa läheisen Vaasan huolestuttava koronatilanne ja tilanteen kehittymistä seurattiin varmasti tarkoin silmin molemmissa päissä. Panoksena viikonlopun pelissä oli aina tärkeiden sarjapisteiden lisäksi myös Suomen Cupin jatkokierrokselle pääsy.
Isku lähti matkaan peliaamuna kuitenkin reippain mielin. Päävalkku Vuorinen oli valmistanut Virtojen pit-stopille sellaiset sapuskat että Isku olisi ollut valmiina vaikka viisieräiseenkin tänään. Sille ei onneksi tullut tänään tarvetta.
Rosteri oli normaalista hieman kaventunut tälle viikonlopulle, mutta tuttuun tapaan vaihdosta löytyi tasavahvoja vaihtoehtoja sekä passarin että yleispelaajan tontille. Isku aloitti kuusikolla Koivuniemi-Korhonen, Heinonen-Vuori ja Katila-Vihervaara. Liberon tontille oli istutettu Aasian sarjojakin pelannut pelimies Perello. Kohuliberoksi KyKy peliraportissa ristitty Karjalainen seurasi peliä tarkkana vaihtonurkasta. Samoin KyKy pelissä päävastuuta kantanut passari Lintula oli tällä kertaa huilivuorossa osoituksena Iskun rosterin laajuudesta. Jymy lähti peliin kuusikolla Kivenmäki-Mäntylä, Ruuska-Itänen, Lammi-Bodman
Ensimmäinen ja toinen erä olivat KyKy -viikonlopun toisintoa. Isku lähti liikkeelle vahvalla syötöllä, jolla saatiin Jymyn vastaanotto välittömästi vaikeuksiin. Alkuerästä saavutettu turvallinen 4-5 pisteen ero säilyi läpi erän. Erän hahmoina häärivät kaksikko Koivuniemi – Korhonen. Koivuniemi jakoi ja Korhonen viimeisteli. Tuloksena ensimmäiseen erään 10 tapettua palloa 12 mahdollisesta, virheittä. Eräpisteiksi jäi lopulta 18-25 Iskulle.
Toinen erä jatkui ensimmäisen tyyliin. Jo ennen erän puoliväliä Isku oli repinyt eron seitsemään pisteeseen. Jymyn valmennus reagoi pelaajavaihdoilla kun Ruuskan tilalle yleispelaajan paikalle tuli Simo Näkki, samoin ensimmäisessä erässä Bodmanin tilalle tullut Talvitie vaihtui jälleen ottelun aloittaneeseen Bodmaniin. Vaihdoilla ei ollut erän kulkuun merkittävää vaikutusta ja Isku jatkoikin melko selvään erävoittoon luvuin 15-25. Erän hahmoksi nousi tällä kertaa Iskun yleispelaaja Daniel Heinonen. Neljän hyökkäyspisteen lisäksi Daniel paukutti kaksi ässää. Liigatasoa lähentelevää lyöntikättä väläyteltiin muutamalla todella karulla viistopommilla jotka jättivät kotikatsomon sanattomaksi.
Kahden selvästi voitetun erän jälkeen pitkä erätauko on aina haaste. Jymyn tasoinen kova ja kokenut joukkue tulee aina taatusti pukukopista ulos kovalla latauksella. Ja näin kävi nyttenkin. Tällä kertaa Iskulla oli muistissa edellisviikonlopun tapahtumat betoninkovaa KyKyä vastaan, ja päävalkku keskittyikin erätauolla erityisesti henkisen puolen sparraamiseen. Iskun aloituskuusikko säilyi, Jymy haki vauhtia pelilleen vaihtamalla Simo Näkin aloitukseen Ruuskan rinnalle. Bodman jatkoi keskitorjujana. Näiden vaihdosten ja kokeneen Alasen tultua Jymyn liberon paikalle oli Jymy valmistautunut ehkä sarjan parhaimmalla vastaanottokolmikolla Iskun syöttöpommitukseen. Erä alkoi aikaisempia tasaisemmin, hikikarpalot viruivat valmennusjohdon kasvoille kun Jymy repi alkuerässä eroa pahimmillaan kolmeen pisteeseen. Vastustajan puolella päähyökkäysvastuuta kantoi tuttuun tapaan Mäntylän Mika, jonka voimalyöntejä yritti Isku kaikin keinoin rajoittaa. Päävalkku Vuorinen otti aikalisän ja valoi uskoa ja luottamusta joukkueeseen. Samalla porukalla jatkettiin ja niin vain kiivettiin rinnalle ja ohi. Erä vaikutti jo lähes ratkenneen Iskun johtaessa 23-20, mutta Jymy tarrasi kynsin ja hampain vielä kiinni. Tärkeään paikkaan otettu Iskun aikalisä tilanteessa 23-23 rauhoitti tilanteen ja hakkuri Korhosen mainio suoritus hankalasta paikasta sekä Jymylle harvinainen niukka hyökkäysvirhe otollisessa paikassa ratkaisivat erän ja pelin Iskulle.
Kolmannessa erässä suurinta roolia otti erittäin hyvän pelin pelannut Iskun keskitorjuja Jukka Katila. Kolmannen erän ratkaisuhetkillä otetut kolme lähes perättäistä torjuntaa nostattivat koko joukkueen henkeä. Ennakkoraportin lisänimestään “Konkari” sisuuntunut Katila jatkoi erinomaista hyökkäys- ja torjuntatyöskentelyään alkukauden tapaan.
Joukkueiden parhaita pelaajia ei tällä kertaa pelissä virallisesti valittu. Iskun parhaiden pistemiesten Korhonen (22/+18), Heinonen (12/+5) ja Katila (9/+7) lisäksi valmennuksen kiitosta keräsivät Koivuniemen ennakkoluuloton ja rohkea passipeli, liberon roolia kantaneen Perellon takakentän johtaminen ja Vuoren erittäin varma vastaanottopeli. Vihervaaran virheetön keskipeli ja tärkeään paikkaan kolmannessa erässä otettu torjunta toimi myös Iskun voiton takuumiehenä tänään. Peli sujui kuusikolta tänään niin hyvin että vaihtonurkkauksen kahta kohuliberoa ei tarvittu muutamaa syöttövaihtoa enempää.
Apuvalmentajana tällä kaudella toimivan Kattilakosken mietteet pelin jälkeen olivat selkeän positiiviset: “Tänään onnistuttiin säilyttämään oma hyvä tasomme läpi koko ottelun. Erityisen tyytyväinen olen varsinkin kolmannen erän hoitamiseen alkuerän haasteidenkin jälkeen. Kauden ensimmäisen pelin karvaasta tappiosta on opittu ja viikolla harjoituksissa hiotut oman pelimme kulmakivet olivat nyt erinomaisessa kunnossa. Tärkeät kolme pistettä aina vaikeasta Jymyn kotiluolasta ovat keväällä tärkeitä kun jatkopelien sijoituksia ratkotaan.”
Kiitosta Iskun joukkueelta saivat myös Jymyn tiukat ohjeistusten mukaiset koronatoimet. Vierasjoukkueelle oli varattu erillinen reittinsä suoraan pelikentälle. Kaikki mukana olleet toimitsijat olivat asianmukaisesti suojautuneet maskein ja pallopojatkin käyttivät suojahanskoja palloja käsitellessään. Yleisö oli rajattu omalle alueelleen ja käytti ohjeistetusti maskeja koko pelin seuraamisensa ajan. Turvavälit olivat myös luonnostaan kunnossa tilavassa Nurmohallissa.
Iskun seuraava pelireissu suuntautuukin tulevana viikonloppuna Savonlinnaan, kun lauantaina 17.10 Isku matkaa East Volleyn vieraaksi. Kotona pelataan jälleen 24.10 kun vastaan asettuu Sampo.
Tervetuloa katsomaan, ohjeistuksia toki noudattaen!
