East Volley – Isku 0-3 (15-25, 22-25, 23-25)

Yöpakkaset huursivat vielä maata kun Iskun bussi starttasi Pyynikin palloiluhallilta kohti Savonlinnaa. Olisi voinut kuvitella että hyinen keli ja viime viikkojen loukkaantumishuolet olisivat viilentäneet Iskun tunnelmia. Charmantti yleismies Tiitus Vuori oli kuitenkin rikkonut jään jo edeltävänä iltana, kun joukkueelle selvisi että Vuori oli valmistautunut kohtaamaan edellisvuoden joukkueensa pelottomasti ilman jo tavaramerkiksi muodostunutta luolamiespartaansa. Joukkueen esteetikoiden ja kotikatsomon fanien mieliksi viikset olivat sentään säästyneet. Tämä Vuoren rohkea asenne asetti askelmerkit kohdilleen, ja bussista astuikin Savonlinnassa ulos henkisesti valmis vierasjoukkue.

Hallilla oli vastassa tuttu näky, runsaslukuinen mutta asianmukaisesti turvaväleistä ja maskin käytöstä huolehtiva kotiyleisö. Isku lähti tänään peliin kuusikolla Koivuniemi – Korhonen, yleispelaajat Vuori – Karjalainen ja keskitorjujat Katila – Vihervaara. Liberona hääri tuttuun tapaan Arttu Perello. Edeltävän viikonlopun voitokkaaseen kuusikkoon muutoksena oli alkukaudesta jo “kohuliberon” liikanimen saanut Karjalainen, joka sai nyt vastuuta yleispelaajana Heinosen tilalla. East Volley vastasi kokoonpanolla Ruotsalainen – Tuominen, Kautonen – Kosonen ja Pasanen – Suppola. Eastin liberona oli mainiosti läpi pelin esiintynyt Laukkanen.

Ensimmäinen erä eteni tasaisesti kymmeneen pisteeseen asti, kun varsinkin alkuerästä East Volley onnistui horjuttamaan Iskun perusvarmaa vastaanottoa pirteällä syöttöpelillä. Ennen erän puoltaväliä Iskun hyökkäyssylinterit pauhasivat jo kuitenkin täydellä teholla, ja passari Koivuniemen jakaessa palloa tasaisesti tehtailtiin pisteitä kovaan tahtiin varsinkin jatkopalloista. Isku repi eroa kotijoukkueeseen parhaimmillaan 9 pisteeseen ja samalla tahdilla jatkettiin erän loppuun asti. Ensimmäinen erä selvästi Iskulle 15-25. Erässä edukseen esiintyi varsinkin yleispelaajaksi nostettu kohulibero Karjalainen, jonka kevyt vastaanottokuorma mahdollisti kovat hyökkäystehot laidasta. Viisi hyökkäyspistettä kuudesta passista kuorrutettiin komealla torjunnalla. Kenties viikonlopun jälkeen Karjalaisesta puhuttaessa voidaan liikanimestä poistaa kohta “libero” ja puhua pelkästään kohupelaajasta.

Toinen erä oli jälleen lähes ensimmäisen erän toisinto. Isku jatkoi samalla kuusikolla, Easti haki vauhtia pelaajavaihdoilla kun ensimmäisessä erässä nuoren Kososen tilalle tullut Jere Aalto jatkoi yleispelaajana kentällä. Jälleen painittiin tasaisesti kymmeneen pisteeseen kunnes Isku otti ohjat. Tällä kertaa Easti vastasi hyvin repäisyyn ja muutamaan otteeseen loppuerän aikana lähes saavutti Iskun pommikoneet. Eastin kohtalokas syöttövirhe eräpallotilanteessa vapautti Iskun pitkälle erätauolle. Erä meille 22-25. Toisen erän ratkaisupelaajana toimi 1 -sarjan epävirallista torjuntatilastoa johtava keskitorjuja Jukka Katila. 2 torjuntaa, 2 tapettua palloa kahdesta passista, 2 puolustuspalloa ja virheetön vastustajaa painostanut syöttöpeli muodosti keskitorjujalle hurjan tilastokokonaisuuden yhteen erään.

Pitkälle erätauolle koppiin mentiin voitokkaista eristä huolimatta mietteliäinä. Easti oli parantanut jo nyt hurjasti peliään, ja varsinkin kotijoukkueen kovan hakkurin Taavi Tuomisen rajalyöntien kanssa oltiin pinteessä. Suunnitelmia hakkuri Tuomisen hillitsemiseksi ei tehty turhaan, tekihän Taavi tästä palaverista huolimatta kolmannessa erässä Eastin ensimmäisistä 8 pisteestä hurjat 5 kappaletta. Tuomisen ottaessa joukkuettaan reppuselkään eteni Isku kuitenkin tasaisesti puksuttaen alkukauden tapaan. Erään väriä toivat myös kotijoukkueen passariksi siirtynyt Henry Helkala ja kesken erän kentälle vaihdettu Eastin pelaajavalmentaja Jaakko Hakulinen. Kun East Volley meni erän loppukolmanneksella pahimmillaan 3 pisteen johtoon hakkuri Tuomisen johdolla, pysyi Iskun joukkue tästä huolimatta rauhallisena. Vaikka kauden aloituspelin tappio kahden erän johtoasemasta oli ollut vielä edellisenä viikonloppuna viiltävästi mielessä, tiedettiin nyt Nurmo pelin kolmannen erän hoitamisen jälkeen että kovalla syötöllä tästäkin voidaan nousta. Ja noustiinkin, Korhosen paukutellessa kierrehypäriä oli vastustaja pakotettu aikalisään. Ratkaisuhetkillä esille nousi viikonlopuksi viiksityylillä terästäytynyt kotikatsomon suosikki Tiitus. Pari palloa julmasti pamauttanut Vuori petasi edun Iskulle, jonka läpi pelin erittäin tehokkaasti ja vähin virhein hyökännyt Korhonen viimeisteli. Ratkaisupallon noustessa passarin sormiin tiedettiin varmaan katsomossakin mihin passi on lentämässä, tästä vähät välittäen Korhonen paineli tolppapassista pallon varmasti torjujien käsistä kohti mainosaitoja.

Kolmannen erän haasteista huolimatta päävalmentaja Vuorisen luotto pelaajiinsa oli järkkymätöntä. Vaihtopäädyn miehille ei ollut tänäänkään tarvetta. Monipuolista vastuunjakoa aloituskuusikonkin puolella on tässä tasavahvassa joukkueessa kuitenkin jatkossakin luvassa, kuten kauden kolmesta avauspelistä on ollut nähtävissä.

Iskun parhaat pistemiehet olivat tänään Korhonen (18/+11), Vuori (10/+3) ja Karjalainen (10/+3). Parhaan pelaajan palkinto meni kuitenkin oikeutetusti passari Koivuniemen suuntaan, jonka pitkän matkan passit viuhuivat kohdilleen koko muun kentän katsoessa epäuskoisena. Kun huikea passipeli täydentyi vielä rivillä 2+2+2 (hyökkäyspisteet, ässät ja torjunnat) oli valinta kotijoukkueellekin kovin selvä. Vastustajan parhaaksi pelaajaksi valittiin oikeutetusti hakkuri Tuominen 20 pisteellään. Tästä kaverista kuultaneen vielä tulevaisuudessa lisää.

Pelissä kapteenina toimineen Korhosen kommentit pelin jälkeen:
“Hyvä startti saatiin peliin pitkästä matkustamisesta huolimatta. Oltiin alusta asti hyvin pelin päällä ja kaksi ekaa erää kuskin paikalla. Tultiin tasaisesti joka puolelta, josta kertoo että kaikki laiturit kaksinumeroisilla pinnoilla pelin päätteeksi. Vastustajan torjunta-puolustus oli oletetun vahva ja kolmannessa erässä jouduttiin tosissaan vääntämään. Melkein koko erä oltiin perässä, mutta saatiin vahva erän loppu millä käännettiin peli itselle 0-3. Joukkueen asenne on tällä kaudella ollut hyvä kesästä lähtien ja muutos viime kauteen on näkynyt pelissä. Joukkueen ajatusmaailman muutoksesta kertoo esimerkiksi se että pelin jälkeen ei oltu ihan tyytyväisiä ja tiedettiin että oltaisiin voitu parantaa monella osa-alueella. Pienen ajatusten jaon jälkeen kuitenkin todettiin että tulokseen ei voi olla kuin tyytyväinen ja lähdettiin hossin kautta nauttimaan voitosta.”

Seuraavana viikonloppuna päästään jälleen kotipelin makuun, kun perinteikäs Sampo saapuu Pielavedeltä Iskun vieraaksi lauantaina 24.10. Peli vihelletään Pyynikin palloiluhallilla käyntiin 17:00. Tervetuloa kaikki tilavaan palloiluhalliin seuraamaan peliä paikanpäälle!

Kotipelin jälkeen saunotaan kuitenkin enintään kotioloissa, kun jo sunnuntaina Iskun bussi starttaa kohti Karhulaa. Vastassa odottaa tällöin kauden myös vahvasti kahdella voitolla kolmesta avannut Karhulan Veikot. Kimmoisuutta ei joukkueesta ainakaan puutu, kun 1-sarjan nimekkäin siirto toi suomalaisen beach volleyn huippunimi Santeri Sirenin joukkueeseen alkusyksystä.