Viime marraskuussa iskulaisen lentopallon monitoimimiehelle Pasi ”Patse” Paloselle myönnettiin TUL:n kultainen ansiomerkki ja Iskun kultainen ansiomerkki suomalaisen lentopallon eteen tehdystä työstä. Patse on vaikuttanut Iskun lentopallotoiminnassa useammalla vuosikymmenellä, ja toiminut muun muassa valmentajana, urheilutoimenjohtajana ja juniorilentopallon koordinaattorina.
Enemmän kuin titteleitä ja saavutuksia, Patse haluaa nyt nostaa esiin ihmisiä vuosien varrelta.
– Yleensä, kun kysytään saavutuksista, ajatellaan mitalien ja maaotteluiden määrää, mutta minulle paljon tärkeämpi saavutus on neljä ystävää ja lukematon määrä muita ihmisiä, jotka ovat aina auttaneet ja joihin on voinut luottaa, Patse sanoo.
– Ansiomerkkien ansiosta olen pysähtynyt miettimään matkaa, joka ei ole aina ollut helpoin, enkä minä ole aina ollut helpoin ihminen, mutta luottamus ja tuki on aina ollut matkassa.
Valmentaja-uran alkutaival
Patsen ensimmäinen muisto lentopallosta on vuoden 1979 TUL:n liittojuhlilta Helsingistä. Patse pelasi Iskussa 80-luvun loppuun asti, mutta pelaajauraa tärkeämpi on valmentajauran alku 90-luvun lopulla.
– Setäni Palosen Rike houkutteli minut valmennushommiin, ja on ollut yksi mentoreistani, Patse kertoo. – Sittemmin mentoreitani ovat olleet muun muassa eräs emerituspassari Kiikasta, joka on opettanut ja opettaa edelleen lentopallosta paljon, sekä Lindbergin Jouko ja Hämäläisen Julle, joiden tuki oli tärkeää varsinkin silloin, kun minusta tuli päävalmentaja.
Patse valmensi aluksi pari vuotta A-poikia, ja sitten kutsu kävi edustusjoukkueeseen. Kari Kallio ja Juhani Vesanen vetivät Isku-Volleyn liigajoukkuetta, ja päävalmentajana toimi Kai Mattila.
– Minulla on etuoikeutettu olo siitä, että Kari ja Ukko-Jussi valitsivat, tukivat ja luottivat minuun. Sama luottamus ja tuki on vielä tänäkin päivänä, kun Aira on puheenjohtajana. Se on isoin asia, mitä seura voi seuratoimijalle antaa, Patse kiittelee.
Vaikka mukaan mahtuu vaikeampiakin vuosia, Patse on kokenut, että luotto on aina ollut loppuun asti. Hän muistuttaa, että sinä aikana, kun Kari Kallio on vastannut Iskun miesten pääsarjajoukkueesta, ei yksikään valmentaja ole saanut lopputiliä kesken kauden. Se on ollut hyvä pohja työnteolle ja oppimiselle niin Patselle kuin monelle muullekin iskulaiselle valmentajalle.
Tärkeä mestaruusjoukkue
Mattila-Palonen-parivaljakko luotsasi Iskua aluksi yhdessä kolmen kauden ajan. Yhteistyö huipentui Suomen mestaruuteen vuonna 2006. Tämä kausi on Patselle erityisen tärkeä, mutta ei mestaruuden vuoksi, vaan siksi, että silloisessa joukkueessa olivat mukana kaikki neljä ystävää: Mattila, Timo Kivi, Jussi Heino ja Tapio Kangasniemi.
– Mattilan Kaitsu on sellainen persoona, jolta opin, mitä tarkoittaa kova, mutta oikeudenmukainen ote joukkueeseen ja mitä tarkoittaa johtaa joukkuetta.
Mattilan palattua jatkamaan päätoimisesti siviilityötään, Patsesta tuli Iskun päävalmentaja. Kausi oli vaikea, mutta joukkueen tuki auttoi jaksamaan. Kokeneiden pelaajien, erityisesti Jussi Heinon, tuki oli tärkeää, mutta myös Iskun mestaruusjoukkueen joukkueenjohtajana toiminut Timo Kivi tuli avuksi tiukimmassa paikassa.
– Timpalla on poikkeuksellinen tunneäly. Hän haistaa ja aistii sen, kun ihmisellä on paha olo ja auttaa siitä yli omalla äijämäisyydellään. Timpa on ollut koko matkan arjen sykkeessä mukana, osannut olla ihminen ihmiselle oikeassa paikassa ja aina pitänyt omiensa puolta. Vaikka Timpa on välillä ollut poissa seuratoiminnasta, niin silloinkin on apua saanut tarvittaessa ja ystävyys on säilynyt, Patse kuvailee.
Ystävät aina tukena
Välivuoden jälkeen Patse palasi takaisin Iskun valmentajaksi, tällä kertaa Jussi Heinon aisaparina. Tavoitteena oli kehittää nuoria pelaajia, ja moni näistä kasvoikin ammattilaisiksi ulkomaan kentille asti.
– Se oli huikeaa aikaa, kun sai seurata nuorten pelaajien kehittymistä. Saimme tehdä juuri sitä mitä eniten halusimme, ja siihen oli seurajohdon täysi tuki.
Yhteistyö Jussi Heinon kanssa alkoi, kun ”Juiqe” palasi ammattilaisuransa jälkeen Suomeen, ja on jatkunut tavalla tai toisella tähän päivään asti.
– Juiqe opetti ymmärtämään, mitä on voittava lentopallo, vaikka sitä ei pystyttykään aina toteuttamaan, Patse kertoo, ja jatkaa sitten vieläkin tärkeämmistä asioista:
– Elämässä on ollut hetkiä, jolloin voimat ovat loppuneet. Kun sellainen hetki elämässä oli, niin Juiqe tuli kaupungin toiselta puolelta muutamassa minuutissa paikalle, oli läsnä ja kuunteli. Voin soittaa kenelle tahansa näistä ystävistäni milloin vain, ja he ovat tukena. Sen rinnalla mitaleilla ei ole merkitystä.
Toinenkin tärkeä joukkue
Mestaruusjoukkue on noussut Patsen elämässä ylitse muiden siinä mukana olleiden ystävien vuoksi, mutta myös toisella joukkueella on ollut hänelle erityinen merkitys. Tuo joukkue on tyttöjen maajoukkue kaudelta 2016-2017.
Nuorten kehittäminen on aina ollut Patsen sydäntä lähellä, ja hän on ollut tyttöjen ja poikien maajoukkuetoiminnassa mukana aina Iskun päävalmentajakaudestaan asti. Päätyminen tyttöjen maajoukkueeseen oli kuitenkin ystävän ansiota. Iskun mestaruusjoukkueen libero, sittemmin naisten ja tyttöjen maajoukkuevalmentaja Tapio Kangasniemi, pyysi Patsea Kuortaneelle tuuraamaan kahdeksi viikoksi. Kaksi viikkoa venyi lopulta kahdeksi vuodeksi tyttöjen maajoukkuevalmentajana.
– Arvostan sitä, että Tase uskalsi valita, luottaa ja tukea siihen tehtävään. Mieleenpainuvin noilta vuosilta oli kauden 2016-2017 tyttöjen valmennuskeskusjoukkue, sillä Tase oli saanut iskostettua joukkueeseen vahvan työnteon kulttuurin. Se oli työteliäs joukkue täynnä hienoja persoonia, ja pidämme edelleen kaikki yhteyttä.
Maajoukkueurastaan puhuessaan Patse muistuttaa, ettei hän suinkaan ole ollut ainoa Iskun viime vuosien päävalmentaja niissä tehtävissä, vaan osa hienoa jatkumoa. Liiton valmennustehtäviin ovat kelvanneet lähes kaikki Iskun liigavalmentajat viimeisen kahden vuosikymmenen ajalta: Juha Hämäläinen, Kai Mattila, Pasi Palonen, Jussi Heino ja Oskar Muurinen.
Aina Iskun matkassa
Viime vuosina Patse on ollut tukemassa Iskun juniorityötä, ja nyt uudet toimijat ovat vuorostaan ottaneet hommasta kopin. Patse on kuitenkin aina valmis tarvittaessa auttelemaan taustalla. Vaikka välillä on ollut vaikeaa ja matkan varrelle on mahtunut myös välivuosia Iskusta, Patse on aina palannut takaisin, ja hän lupaa, ettei tämä tule muuttumaan.
– Olen jatkossakin matkassa mukana jollain tavalla, sillä lehmän pitää aina muistaa vasikkana olonsa.
Patse pisti meidät koville Kuortane-aikoina, mutta kyllä hän meidän silloisten teinityttöjen sydämistä löysi paikkansa, vaikka vähän aluksi taidettiin pelästyä, kun Patse asteli taloon. Ja ei hän pelkästään valmentajana meitä hurmannut, vaan nimenomaan persoonana. Patsen kovan ulkokuoren alta löytyy maailman suurin sydän. Patse on välittävä, aito ja kaikin puolin upea tyyppi, jolle oli helppo avautua, jos jotain oli mielen päällä. On vain ja ainoastaan yksi Patse Palonen!”
Veda Mansikkaviita, tyttöjen valmennuskeskusjoukkueen kapteeni 2016-2017
Patsehan on ihanan pehmeä nallekarhu ja sääriluuhun lukkopurennalla hampaansa iskevä terrieri samassa paketissa. Omien puolta Patse pitää aina ja joka tilanteessa, ja sanaa pitää yleensä 100-prosenttisella varmuudella. Tämä oli myös Iskun joukkueen arvomaailman perusrunkoa ainakin silloin, kun itse siellä pelasin. Näistä opituista arvoista on itselläni ollut myöhemmässä elämässä valtavasti käyttöä. Patse oli silloinkin aivan keskeinen henkilö tuon kulttuurin ylläpitämisessä.
Tapio Kangasniemi, Iskun pitkäaikainen pelaaja ja nykyinen naisten maajoukkueen päävalmentaja