Iskun A-pojat Pirkanmaan toiseksi parhaita

A-poikien (-03 ja myöhemmin syntyneet) SM-sarja pyörähti käyntiin tasonmittausturnauksilla 15.10.-22. Isku isännöi kotiturnauksessaan Pirkanmaan muita joukkueita; Lempo, Virtain Veikot ja VaLePa. Pelit pelattiin Kaukajärvellä, samassa salissa missä viime keväänä Iskun A-pojat riemukkaasti juhlivat A-poikien SM-hopeamitaleja. Rantaperkiön ritareiden runko on A-junnuissa pysynyt pitkälti samana viime vuoteen nähden, ja monissa spekulaatioissa Isku on jo nostettu tämänkin kauden mitalisuosikiksi. Näistä asetelmista tasonmittaukseen.

Ensin vastaan naapuri Lempo. Ensimmäinen erä eteni pitkälti tasatahtiin. Lempo pelasi ehjästi, Isku jännitti ja syötteli syötöt monesti ohi ruudun eikä vastaanottokaan montaa kuppia nähnyt. Erän lopun kotijoukkue skarppasi ja vei lopulta erän 25-23. Toinen erä oli Iskulta jo vapautuneempaa, muutamien hienojen torjuntojen siivittämänä erä Iskulle 25-17 ja avausvoitto 2-0. 

Kuihtuvasta kylänraitista kärsivä kesäkaupunki Virrat on ansiokkaasti saanut koottua joukkueen A-poikiin. Tämä yritteliäs porukka tuli seuraavana vastaan. Isku pyöräytti pelaajapakkaa ja pelirooleja totutusta poikkeavaan, mutta toisen erän kankeasta alusta huolimatta sai kairattua voiton 2-0 (25-15, 25-22). Peli päättyi Eero Rämön hienoon nelospaikan lyöntiin. 

Muissa peleissä Virrat kiusasi Lempoa pitkään mutta lopulta hävisi, ja VaLePa voitti Iskun tapaan nämä joukkueet. Näin ollen turnauksen finaaliksi jäi punavalkoisten joukkueiden, Iskun ja VaLePan kohtaaminen. Isku rallatteli ensimmäisen erän voittoon 25-17. Toisenkin erän loppu alkoi kääntyä Iskulle, 24-21 -tilanteessa oli kotijoukkueella jo kohtuulliset mahdollisuudet katkaista erä ja pistää päivä pulkkaan. Jossain vaiheessa Sastamalan sankarit kuitenkin sukelsivat salakavalasti Iskun ihon alle ja ottivat henkisen ja verbaalisen yliotteen. VaLePan peli kulki, peli-ilo oli korkealla, torjunta toimi ja puolustuspallot haettiin hienosti. Isku pehmeni, hyökkäykset jäivät vaisuiksi ja useampi varmistuspallo tipahti korkeassa kaaressa keskelle kenttää. VaLePa käänsi toisen erän itselleen 25-27. Kolmas erä eteni pitkälti samassa hengessä, VaLePa vei sen 13-15, samalla pelin 1-2 ja turnausvoiton. 

Oikea joukkue voitti turnauksen ja jatkaa a-pooliin. B-poolissa kolmen viikon kuluttua kauttansa jatkava Isku teki paljon hyviäkin suorituksia, mutta toivottavasti myös oppi jotakin voittoon tarvittavasta asenteesta ja loppuun asti pelaamisen merkityksestä. Kaukajärvellä oli ilahduttavan paljon lentopallon ja/tai poikien ystäviä katsomossa. Poikien vanhemmat mittasivat tasonsa turnausjärjestelyissä. Tämä taso todettiin hyväksi. 

VL