Ulottuvuutta keskikaistalle Koiviston voimin
Rantaperkiön Isku 13. sopimuspelaaja pelaaja tuo ulottuvuutta keskikaistalle. Isku on solminut kahden vuoden sopimuksen seuran oman kasvatin Paavo Koiviston kanssa. Viime vuonna Paavo pelasi Rantaperkiön Iskun mukana 2-sarjaa, B-poikia, sekä oli Iskun M1 harjoitteluryhmässä useasti tuuraamassa loukkaantumisten sattuessa. 194 cm pitkä ja 340 cm ulottuvuutta hätyyttelevä keskitorjuja odottaa innolla debyyttikauttaan 1-sarjassa. Iskun tiedotus saikin Paavon kiinni muutamaa kysymystä varten. Kotikenttäsi vaihtuu nyt Kaukajärveltä Pyynikin palloiluhallille. Millä miettein lähdet tulevaan kauteen? – On ilo päästä treenaamaan ja kehittymään Iskun M1 kanssa. Onko Isoveljesi antanut jo vinkit, miten selvitä pitkistä bussireissuista? – Ei ole asiasta ollut puhetta, mutta eiköhän keinot keksitä. Mitä tavoitteita sinulla on tulevalle kaudelle? – Tavoitteeni kaudelle ovat kokemuksen hankkiminen ja pelaajana kehittyminen. Mitä suunnittelmia sinulla on vielä kesälle? – Loppukesän suunnitelmani perustuvat Iskun kanssa treenaamiseen ja akkujen lataamiseen ensi lukion lukuvuotta varten. Päävalmentaja Friberg kommentoi joukkueen tuoretta vahvistusta seuraavasti:Paavo on reippaalla mielellä ollut mukana kesäajan harjoituksissa. 2-vuotinen sopimus lämmittää koko seurayhteisön mieltä. Paavo on jo nyt ulottuva pelaaja ja laji taidot kehittyvät eteenpäin nopealla tahdilla. Joukkueuutisia Rantaperkiön Iskulla on tällä hetkellä kasassa 13. pelaajasopimusta. Viime kauden joukkueesta tänä vuonna Iskussa ei enää jatka Aaro Enqvist, Antti Taponen ja Eetu Ahonen. Rantaperkiön Isku kiittää kolmikkoa kahdesta viime kaudesta ja toivottaa onnea ja menestystä tulevaan. Rantaperkiön Isku miehet 1-sarja 2023-2024 Passarit Henri Strengell, -03Roope Heikkiniemi, -05 Keskitorjujat Anton Kokki, -05Arttu Ahonen, -05Paavo Koivisto, -06 Laitapelaajat Ville Haapakoski, -01Lasse Lepola, -04Lauri Bär, -05Boris Fiykov, -05Oskari Sarajärvi, -06Juho Panu, -06 Liberot Niko Lehtosalo, -04Viljami Mäyrä, -06