Kesätyöntekijä Sannin mietteitä #opkesäduuni

Moi! Olen Sanni Mattila. Olin Rantaperkiön Iskulla kesätöissä kaksi viikkoa. Työ oli ensimmäinen kesätyöni, siitä jäi mieleen hyvät muistot ja monet uudet opit. Työn löysin OP Tampereen kautta. Työn päätehtäviä oli suunnitella kesäleiriä ja olla apuohjaajana lasten leirillä, mutta sain tehdä paljon muutakin. Ensimmäisellä viikolla mm. suunnittelin leiriä, tutustuin seuran toimintatapoihin, päivitin somea ja pääsin avustamaan voimistelijoita Gymnaestrada-päivässä. Itse leiriviikolla olin mukana apuohjaajana koko viikon sekä avustamassa eri lajitunteja. Sain itsekin pitää TeamGym tunnin. Tykkäsin pitää lapsille oman lajini tuntia. Oli ihanaa nähdä lasten onnistumisen iloa ja yrittämistä. Hieman oli haasteita saada lapsia odottamaan omaa vuoroaan ja kuuntelemaan ohjeita radalle mennessä, mutta se olikin vain positiivinen ongelma. Työltä odotin paljon lasten kanssa touhuamista, jonkinlaista toimistotyötä ja erilaisia asioita, kuinnormaalissa arjessa tulisi tehtyä. Yllätyin, kuinka nopeasti aika kului ja kuinka monipuolista työ oli. Pidin lasten kanssa liikkumisesta ja touhuamisesta. Sain itsekin osallistua peleihin, leikkeihin ja lajitunteihin. Kiitos Sanni! Hyvää kesää sinulle sekä tsemppiä jatkoon niin opiskeluissa kuin harrastuksenkin parissa <3